Omilla kulmilla

Tiivis ja yhteisöllinen Jätkäsaari

Nopeasti kehittyvällä Jätkäsaaren alueella on kaikki, mitä Laura Mäen perhe kaipaa. Ravintolat, harrastukset ja palvelut kävelymatkan päässä säästävät lapsiperheen aikaa, ja keskustaankin on vain kivenheiton verran matkaa.

235x174

Laura Mäki muutti puolisonsa ja lapsensa kanssa Helsingin Jätkäsaareen vuonna 2014, jolloin uusi, eteläinen kaupunginosa oli vasta rakentumassa.

– Meitä kiehtoi ajatus päästä asumaan lähelle keskustaa.

Kuudessa vuodessa Jätkäsaari on valmistunut silmissä, ja Mäen perhe on ottanut alueen omakseen. Alueen yhteisöllisyys on yllättänyt positiivisesti. Asukkaat järjestävät aktiivisesti ohjelmaa ja tempauksia, ja myös paikalliset yritykset ovat mukana tapahtumissa.

– Olemme miettineet, onko uuden alueen asukkailla ja toimijoilla ehkä tavallista enemmän halua luoda yhteisöllisyyttä ja aluehenkeä, Mäki pohtii.

Jätkäsaaren sydämessä sijaitsee Hyväntoivonpuisto. Viheralueen valmistumisen myötä alueesta on tullut yhä kodikkaampi.

Aikaa tärkeille asioille

Jätkäsaaren hyvä sijainti on osoittautunut ajan myötä yhä vain tärkeämmäksi. Kumpikin perheen vanhemmista työskentelee kantakaupungin alueella, joten kaikki arjen matkat hoituvat nopeasti. Jalan pääsee töihin, päiväkotiin ja harrastuksiin, ja kaikki palvelut ovat muutenkin lähellä. Julkisen liikenteen aikataulujakaan ei tarvitse lähtiessä tarkistaa: usein kulkeva raitiovaunu vie Kamppiin alle kymmenessä minuutissa.

– Aikaa säästyy liikkumisessa todella paljon. Se on meille suuri plussa.

Jätkäsaari on toisinaan noussut otsikoihin sataman ruuhkien takia. Laura Mäki kuitenkin huomauttaa, että asukkaan arkeen laivaliikenne ei vaikuta: laivojen lähtöjen ja saapumisten aiheuttamat ruuhkat eivät näy kuin pienessä osassa Jätkäsaarta, ja ne kestävät vain hetken.

– Asukkaana ruuhkat pystyy aina kiertämään.

Lähistöllä on myös oranssi kävelysilta, jonka paikalliset tuntevat Rokkiporkkanana. Silta tuotiin paikalle vesiteitä pitkin, ja sen saapumista seurattiin tarkasti.

Harrastukset nurkan takana

Hyvän sijainnin ansiosta harrastusmahdollisuudet ovat kunnossa. Mäki laulaa jätkäsaarelaisten ja ruoholahtelaisten yhteisessä kuorossa, joka kokoontuu läheisessä kappelissa kerran viikossa. Lenkille pääsee merenrantaan. Lapsia kiinnostaa terminaalien läheisyyteen, koulun viereen avautunut tekojäärata, jolla pääsee luistelemaan säästä riippumatta.

Yksi Jätkäsaaren omaleimaisimmista piirteistä on ravintolatarjonta.

– Syömme perheen kanssa mielellään ulkona, ja nyt lähellä kotia on tätä varten todella laadukkaita ravintoloita.

Tulevaisuudessa harrastusmahdollisuuksia lisännee alueella sijaitseva suuri entinen varastorakennus Bunkkeri, johon on suunniteltu ainakin asuntoja, suurta liikuntakeskusta ja uimahallia lähialueita palvelemaan.

– Sen avautumista vielä odotamme.

Rauhalliseen Jätkäsaareen haluaa jäädä

Keskeisestä sijainnista huolimatta Jätkäsaari on Mäen mukaan hyvin rauhallinen. Helsingin äänet, ratikat ja lokit, kuuluvat, mutta muuten on usein aivan hiljaista. Vauhdikkaassa arjessa rauhaa arvostaa.

Jokin aika sitten perheeseen syntyi uusi paljasjalkainen jätkäsaarelainen. Nykyinen asunto on siis jäämässä jossakin vaiheessa pieneksi, ja muutto on edessä.

– Jätkäsaari tuntuu nyt omalta. Pysymme siis alueella tulevaisuudessakin, Laura kertoo perheen suunnitelmista.

Palvelut

Erinomaiset, jatkuvasti kehittyvät palvelut: päiväkodit, koulut ja kaupat lähellä. Hyvä ravintolatarjonta.

Yhteydet

Nopea yhteys raitiovaunulla Helsingin keskustaan – ja laivalla Tallinnaan asti.

Ekstraa

Yhteisöllinen asuinalue, jolla asukkaat järjestävät aktiivisesti ohjelmaa ja tempauksia, ja myös paikalliset yritykset ovat mukana tapahtumissa.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu