Lumo vinkkaa

Omenagalettessa maistuu syksyn sato – ota resepti talteen

Galetten sisään voit kääräistä lähes mitä syksyn satoa hyvänsä. Nyt kotimaisen hedelmäsadon kypsyessä täytämme sen omenalla ja kruunaamme kanelilla. Ranskasta kotoisin olevan galetten henkeen kuuluu tietty huolettomuus, joten ei kannata surra vaikka piirakka ei olisi symmetrinen tai reuna vähän repeilisi – se ennemminkin kuuluu asiaan.

235x174

Ainekset

150 g voita

4 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

1 1/2 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

3/4 dl kylmää vettä

4 keskikokoista kirpeää omenaa

1 rkl sitruunamehua

2 rkl sokeria

kanelia

voinokareita

  1. Nypi voi, vehnäjauhot, sokerit ja suola keskenään murumaiseksi seokseksi. Voit hyvin käyttää taikinan valmistukseen monitoimikonetta. Lisää kylmä vesi, sekoita nopeasti taikina tasaiseksi. Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Jaa taikina neljään osaan, pyöritä palloiksi ja litistä. Pane levyt jääkaappiin lepäämään noin tunniksi.
  2. Kuori ja viipaloi omenat. Pane viipaleet kulhoon, puserra päälle vähän sitruunamehua. Mausta sokerilla.
  3. Kauli taikinalevyt jauhoja apuna käyttäen halkaisijaltaan noin 18 cm:n kokoisiksi pohjiksi. Nosta pohjat uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä omenaviipaleet levyille. Jätä pohjan reunoihin käännösvara. Käännä ja painele reunat rennosti omenoiden päälle. Mausta omenat kanelilla ja pane jokaisen galetten pinnalle pari voinokaretta.
  4. Paista galetteja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoa lämpiminä vaniljajäätelön kanssa.

31.8.2017 (Muokattu 21.6.2021)

Teksti Otavamedia

Kuvat Niclas Mäkelä

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu