Kaupunkitarinoita

Muodonmuutos Lumo-kodeiksi

Lue koko juttuicon-read-more
Sulje artikkeli

Saariniemenkadulla Helsingissä ei enää kiidä salkkumiehiä ja -naisia. Entinen SDP:n puoluetoimisto on muuttunut tyylikkäiksi, kaupunkilaisiksi Lumo-kodeiksi.

Jos seinät voisivat kertoa…Lausahdus voisi sopia SDP:n entiseen toimistotaloon, ellei remontissa kaikkea olisi pistetty täysin uusiksi.

− Purkutöissä vain kantava runko ja betonipinnat jäivät, kertovat arkkitehti Ari Malmio ja Kojamon rakennustöiden valvoja Janne Lahdentausta.

Julkisivu säilytettiin

Peruskorjaustyö käynnistyi purkutöillä toukokuussa 2015. Toimistotilat muutettiin asunnoiksi ja entisetkin asuinkerrokset remontoitiin. Asukkaat pääsivät muuttamaan vuodenvaihteessa 2017−2018.

Seitsenkerroksisessa talossa on 44 kaksiota, paljon säilytystiloja sekä muun muassa pesutupa ja kuivaushuone, iso saunaosasto, väestönsuoja ja 19-paikkainen autohalli.

Entisaika kohtaa nykypäivän rautaportilla, joka toimii kaukosäätimellä ja sen kautta pääsee parkkihallin lisäksi pihamaalle. Talo näyttää kadun puolelta entiseltään. Julkisivuun upotetut uudet ranskalaiset parvekkeet sulautuvat kokonaisuuteen huomaamattomasti.

− Julkisivu oli pidettävä ennallaan. Haastetta riitti: esimerkiksi julkisivussa käytettyä peltiä ei enää saanut mistään. Kaikesta huolimatta lopputulos onnistui, toteaa Lahdentausta.

Messinkisen pääoven yläpuolella on säilytetty yksi avoparveke, jonka tekee arvokkaaksi Kimmo Pyykön pronssinen reliefi, kohokuva Vuorovaikutus.

Pihan puolella asunnoissa on tilavat parvekkeet ja neljässä ullakkokodissa hulppea terassi. Kattoikkunoiden avulla ullakkokoteihin ja ylimpään kerrokseen saatiin myös hieno luonnonvalo.

Lumo-lounge kaikkien käytössä

Yksi talon helmistä löytyy kellarikerroksesta: entinen takkahuone on remontoitu Lumo-kotien asukkaiden viihtyisäksi yhteiskäyttö-
tilaksi, asukasloungeksi, jonka yhteydessä on pieni keittiö ja jääkaappi.

− Asukkaat voivat varata tilan perhejuhliin tai taloyhtiön kokouksiin. Tilavaa saunaakin voi hyödyntää ja järjestää saunailtoja ja illan-
istujaisia, toteaa Lahdentausta.

Toinen viihtyisä yhteistila on täysin uudistettu piha, jossa voi istuskella omassa rauhassaan − jopa sateen sattuessa. Pihan nurkassa on kaunis lasikattoinen oleskelutila, jossa kesällä voi paistatella päivää ja nauttia vaikka kupposen kahvia.

− Harvoin pääsee uudistamaan näin uniikkia, poikkeuksellista ja vaativaa kohdetta. Remontti herätti aikoinaan paljon kiinnostusta, eikä asukkaita tarvinnut houkutella. Sijaintikin on mitä mainioin melkein keskustassa metron varrella, summaa Lahdentausta.

 

Verkkokauppaan

Sulje artikkeli

Lähetä juttu itsellesi sähköpostiin, niin se pysyy muistissa ja voit palata siihen paremmalla ajalla.

Osoitettasi käytetään ainoastaan sähköpostiviestin lähettämiseen. Lue lisää tietoa henkilötietojesi käytöstä Kojamo-konsernissa täältä.