Kurkistus kotiin

Miran ja Lukan upouusi Lumo-koti

Uusi koti upeine maisemineen on juuri sellainen kuin sen asukkaat Mira ja Luka toivoivatkin. Erityisen iloisesti äidin ja pojan yllättivät Tampereen Vuorekseen valmistuneessa Lumo-kodissa valtava, valoisa parveke.

235x174

Kun Mira ja hänen 12-vuotias poikansa Luka muuttivat uuteen kotiinsa, samana viikonloppuna muuttivat myös kaikki heidän naapurinsa. Tampereen Vuoreksessa Koipitaipaleenkadulla sijaitseva 42 asunnon kerrostalo valmistui kesäkuun lopussa. Uudenkarheuden tuntee jalkapohjissaan vaalealla parketilla.

Tärkeät muistot ja yhteiset hetket on kerätty yhteen.

Kun koko talo muuttaa samaan aikaan, saa samalla hyvän mahdollisuuden tutustua uusiin naapureihin. Miran ja Lukan asunto on yksi talon suurimmista kolmioista.

– Yhteisöllisyys tulee varmasti olemaan talossa hyvä. Eri-ikäistä ja mukavaa porukkaa vaikuttavat kaikki olevan, tuumii Mira.

Ensimmäinen asukaskokous on luvassa seuraavalla viikolla.

Nopea muuttopäätös

74-neliöinen koti on valkoinen ja valoisa. Tilaa jatkaa valtava lasitettu parveke. Ikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan, ja niistä kaikista näkyy metsää. Kun seisoo eteiskäytävän päässä olevalla pyöreällä pinkillä matolla, näkee ulos melkein kaikista ikkunoista. Mira löysi asunnon vähän kuin vahingossa ja yllättyi, että sai sen.

– Selailin keväällä Vuoreksen asuntoja, ja tämä talo oli silloin ennakkomarkkinoinnissa. Tunsin alueen, koska asuimme lähellä Hervannassa, ja olimme käyneet täällä päin ajelemassa ja pyörimässä. Melko pian yhteydenottoni jälkeen tulikin sitten viesti, että asunto on meidän, hän kertaa.

Se oli ensimmäinen kerta, kun äiti ja poika muuttivat uuteen taloon. Asuntoon sai käydä tutustumassa pariin kertaan rakennus­vaiheessa, ja niistä toisella Luka oli mukana.

– Ensimmäisenä, kun tulin sisään, ajattelin, että onpa tajuttoman valoisaa ja kiva pohjaratkaisu. Ja parveke loksautti lopullisesti leuan, Mira sanoo.

Sisustuksessa väreinä valkoista, punaista ja keltaista

Ennen Vuorekseen muuttoa Mira ja Luka asuivat kolme neliötä uutta asuntoa suuremmassa kolmiossa Hervannassa. Sitä ennen koti oli Tampereen keskustan tuntumassa. Perhe viihtyy Tampereen eteläpuolella. Tampereen ja Lempäälän raja kulkee heti uuden talon autokatoksen takana.

Lyhyt muuttomatka toimii myös kuudetta luokkaa käyvän Lukan koulunkäynnin puolesta.

Miran ja Lukan kodissa on paljon valkoista jota punainen piristää.

– Käyn Hervannassa koulua niin kuin ennenkin, ja kuljen bussilla tai pyörällä, toteaa ensi vuonna yläasteen aloittava Luka.

Mira pääsee kotoa keskustaan töihin bussilla noin 20 minuutissa.

Koska vanha asunto oli suhteellisen samankokoinen kuin uusikin, huonekalujen suhteen pääsi muuttaessa helpolla. Vain parvekkeelle ostettiin uusi sohva ja matto. Väritys muuttui aikaisempaa valkoisemmaksi, mutta väriläiskiä asunnossa näkyy silti.

– Vanhassa asunnossa meillä oli punaiset keittiön kaapit. Nyt on ihan kiva, että on vaihteeksi valkoista, sanoo Mira.

Olohuoneen tv-taso on kuitenkin kirkkaanpunainen, ja voimakkaita värejä on myös molempien makuuhuoneissa.

12-vuotiaan pojan huoneessa näkyvät kiinnostuksen kohteet

Lukan huoneessa väritys on valko-oranssi-vihreä. Verhot ovat raidalliset ja päiväpeitto vihreä. Värit sointuvat yhteen seinällä olevan Roope-setä-taulun kanssa, jossa Roope hyppää vihreään rahakasaan.

12-vuotiaan huoneeseen on saatu mahtumaan myös mukava löhöilysohva.

– Taulu on Roope-sedän piirtäjän Don Rosan signeeraama. Luka sai sen tanskalaiselta kaveriltani lahjaksi, kertoo Mira.

– En tiedä johtuuko kiinnostus Roope-setään siitä, että äidillä ei ole koskaan rahaa, hän vitsailee.

12-vuotias viihtyy sarjakuvien parissa, ja niitä onkin hyllyssä iso pino. Luksusta huoneessa on kerrossängyn alapuolella oleva sohva. Se oli entisessä kodissa olohuoneessa toisen sohvan parina, mutta jouti nyt Lukan huoneeseen ja mahtuu sinne hyvin.

Lisäksi huoneessa näkyvät muut Lukan kiinnostuksen kohteet: Tappara, koirat, aikido ja robotit. Kirjahyllyn päällä on itse tehty valokuvajuliste, jossa Luka poseeraa Universal Studioilla yhdessä Transformers-elokuvahahmojen kanssa. Se otettiin yhteisellä lomamatkalla muutama vuosi sitten.

Michael Jackson olohuoneessa

Muun asunnon on vallannut äidin harrastus. Sen lisäksi, että seinillä ja hyllyissä on Lukan piirtämiä tauluja ja valokuvia perheestä, niissä on myös valokuvakollaaseja ja piirustuksia Michael Jacksonista. Olohuoneen nurkassa huomion kiinnittää lasivitriini, joka on täynnä Michael-tavaraa: pieniä nukkeja, albuminkansia, kirjoja, kuvia ja itse puuvillahanskasta ja strasseista tehty valkoinen käsine.

Mira on ollut Jackson-fani viimeiset kolmekymmentä vuotta. Hän on myös kiertänyt ympäri maailmaa harrastuksensa perässä: näyttelyissä ja musiikkivideoiden kuvauspaikoilla.

– Olen myös käynyt useasti kuuntelemassa seminaareja, joita on pitänyt Michaelin levyjen teossa mukana ollut teknikko Brad Sundberg. Niissä olen ollut Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Saksassa. Seminaari pidettiin myös ­Helsingissä viime vuonna. Harrastus antaa paljon. Olen saanut sen kautta kavereita ympäri maailmaa, sanoo kansainvälisellä alalla työskentelevä Mira.

Mira on intohimoinen Michael Jackson -fani, ja se näkyy myös sisustuksen yksityiskohdissa.

Vitriinistä löytyy myös kivi Jacksonin entisen kodin, Neverlandin, portilta. Tunnearvoltaan arvokkaimmaksi kotinsa esineeksi Mira luokittelee kuitenkin popin kuninkaan omaelämäkerrallisen kirjan, Moonwalkin, joka on kulkenut mukana faniuden alkuajoista asti.

– Luin sitä jo 13-vuotiaana ja muka suomensin. Vaikeimpia kohtia kävin kysymässä englanninopettajalta. Käännös on vieläkin tallessa ja se on käännöskömmähdysten takia välillä hupaisaa luettavaa, hän nauraa.

Kun uuteen kotiin muutettiin, pidettiin ensimmäiseksi tietenkin Michael Jackson -henkiset tupaantuliaiset. Ohjelmanumerona oli keksiä meemejä Jackson-kuviin, ja juhlien rekvisiittaa löytyy kirjahyllystä edelleen.

– Silloin, kun siihen on mahdollisuus, teemajuhlia on kiva järjestää, sanoo Mira.

Parasta on parveke

Luka kertoo kuuntelevansa enemmänkin Bruno Marsia ja The Weekndiä. Olohuoneen mustalla ja pehmeällä sohvalla on hyvä myös pelata suosikkipeli Minecraftia. Äidin saa houkuteltua rakennuspeliin helposti mukaan.

– Se on kiva siksi, että siinä voi tehdä melkein mitä vaan, selittää Luka.

Perheessä myös kokataan yhdessä.

– Olen aina ollut sokerihiiri ja leiponut paljon. Täällä olen innostunut myös kokkailusta, sanoo Mira.

Parhaiten molemmat kuitenkin viihtyvät uuden kodin parvekkeella. Siellä on kaksi suurta, harmaata pylvästä, joista toisesta on vedetty tunnelmavalot tilan koristeeksi.

Parvekkeella parasta on tunnelma iltaisin, kun sohvalla maatessa näkee auringonlaskun. Sohvan lisäksi parvekkeelle mahtuu nojatuoli, kuntopyörä, pöytäryhmä ja hylly, ja silti tila on avara.

Kodin paras paikka on parveke, sanovat Mira ja Luka.

Mira suunnittelee kukkaistutusten laittoa koko parvekkeen seinän mitalta.

– Sitten, kun vastapäätä aletaan joskus rakentaa taloja, niin kasveista saisi hyvän näköesteen.

Vielä siitä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä parvekkeen puolella ei näy naapureita, vaan pelkkää metsää. Lempäälän puolen rakennussuunnitelmat selvisivät koipitaipaleenkatulaisille vasta muuttopäivän jälkeen.

– Mutta ei se haittaa. Meillä on ollut tiedossa, että tämä on kehittyvä alue, johon rakennetaan uusia taloja, sanoo Mira.

Värikäs ja moderni koti

Vuores on uusi asuinalue ja sen arkkitehtuuri on värikästä ja viihtyisää. Alueella pidettiin asuntomessut vuonna 2012. Monen vastarakennetun talon päätyyn tai seinään on tehty moderni koristekuvio, ja punaisen tiilen lisäksi myös siellä täällä ulkoseinissä leiskuvat eri värit. Se on yksi asia, johon Mira alun perin alueessa ihastui. Vuores on myös luonnonläheinen – omassa rauhassaan, mutta lähellä keskustaa.

Pikku hiljaa katukuvaan on ilmestynyt tärkeitä palveluja: kaksi lähikauppaa, pitseria, kampaamo ja kahvila.

– Ideana on, että talojen alakertoihin tulee lisää liikkeitä, tietää Mira.

Tampereen kaupungin mukaan Vuoreksessa asuu nuorempia ihmisiä kuin muualla Tampereella keskimäärin, juuri niin kuin Mira ja Luka.

Löydä helposti paras koti Lumo-verkkokaupasta

Verkkokauppaan
235x174235x174

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu