Lumo-asukas on taatusti hyvissä käsissä
Parempaa kaupunkiasumista

Lumo-asukas hyvissä käsissä

Lue koko juttuicon-read-more
Sulje artikkeli

Tälläkin hetkellä iso joukko ammattilaisia uurastaa, jotta sinulla olisi Lumo-kodissasi mahdollisimman hyvä olla.

Kun tavoitteena on tarjota jokaiselle Lumo-asukkaalle viihtyisää asumista ja laadukkaita palveluita, tarvitaan lukuisia eri alojen ammattilaisia. Arjessa ehkä näkyvimpiä ovat Lumo-asiakaspalvelu, talojen isännöitsijät sekä huoltoyhtiö. Kiinteistöjen ylläpitoon ja asukasviihtyvyyteen tarvitaan silti myös paljon muita osaajia.

Kojamon Kiinteistöpalvelut-yksikköä vetävä Pasi Kujansuu laskee, että yhden Lumo-kiinteistön ylläpidon kumppanuusverkostossa voi olla mukana yli 30 yritystä.

– Suurin osa kumppaneista huolehtii teknisten järjestelmien huollosta ja korjauksesta. Tietyn asian hoitamiseen tarvitaan usein juuri siihen erikoistunut osaaja.

Oman alansa erityisosaaja kutsutaan apuun esimerkiksi, kun talon ilmanvaihto- tai lämmitysjärjestelmä tarvitsee huoltoa. Samoin muun muassa hissien, lukkojen ja talon turvajärjestelmien hoito kuuluvat näiden alojen ammattilaisille.

Kapellimestarina kumppanuusverkossa

Laajan kokonaisuuden hallinta ja johtaminen vaativat ammattitaitoa. Kujansuun mukaan Kojamon roolia voisi verrata sinfoniaorkesterin kapellimestariin, jonka tehtävänä on saada soittajat soittamaan saumattomasti yhteen kuuntelijoiden iloksi.

Toiminnan korkeat laatukriteerit koskevat oman toiminnan ohella myös kumppaneita.

– Meillä on esimerkiksi ollut jo pitkään käytössä kiinteistönhoidon laadunhallinta­järjestelmä, jonka tavoitteena on saavuttaa parempi asukastyytyväisyys sekä varmistaa huolellinen kiinteistöjen ylläpito. Laatua mitataan muun muassa paikan päällä tehtävillä tarkastuksilla ja asukastyytyväisyyskyselyillä, joita tehdään neljä kertaa vuodessa.

Kujansuun mukaan kaikki asiakkaiden antamat palautteet ovat arvokkaita. Tavoit­teena on, että mahdollisiin ongelmiin ja kehitys­ideoihin voidaan tarttua mahdolli­simman nopeasti.

Lisää nopeutta asukaspalveluun

Pasi Kujansuu kertoo, että asukaspalautteiden perusteella yksi keskeisistä kehityskohteista on ollut palvelun nopeuttaminen.

– Asukas on saattanut odottaa, että jokin vika korjataan nopeammin kuin mihin olemme lopulta pystyneet. Ongelma pitää mieluiten saada myös kerralla kuntoon. Palautteen perusteella palveluprosessia on kehitetty niin, että esimerkiksi asukkaan vikailmoitus ­pyritään ohjaamaan suoraan oikealle asian­tuntijalle.

– Valittu tekijä on sitten asukkaaseen suoraan yhteydessä ja sopii korjauskäynnistä.

Lumo-taloissa on laajasti otettu käyttöön ohjausjärjestelmä, joka säätää kiinteistön lämmitystä automaattisesti asuntojen mitatun lämpötilan ja muun muassa sääennustetiedon perusteella. 

Lumo-taloissa on laajasti otettu käyttöön ohjausjärjestelmä, joka säätää kiinteistön lämmitystä automaattisesti asuntojen mitatun lämpötilan ja muun muassa sääennustetiedon perusteella. 

 

Asukkailta onkin tullut kiitosta entistä suoremmasta ja nopeammasta toimintamallista esimerkiksi vesikalusteisiin liittyvien vikojen korjauksessa.

– Aiemmin huoltomies saattoi käydä ensin toteamassa, että hanan korjaaminen vaatiikin pätevyydet omaavan putkiasentajan. Nyt pyrimme lähettämään paikalle suoraan putkimiehen, joka hoitaa asian yhdellä käynnillä.

Älytekniikka apuun

Pasi Kujansuu sanoo, että digitaaliset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden parantaa entisestään asukkaille tarjottavia palveluja ja lisätä asumisviihtyvyyttä.

– Hyvä esimerkki on Lumo-taloissa laajasti käyttöön otettu ohjausjärjestelmä, joka säätää kiinteistön lämmitystä automaattisesti asuntojen mitatun lämpötilan ja muun muassa sääennustetiedon perusteella.

Järjestelmä ehkäisee ylilämmitystä ja oppii ylläpitämään talon lämpötilatason vakaana aiempaa tarkemmin. Samalla pienenevät rakennuksen energiankulutus ja hiilijalanjälki.

– Tulevaisuudessa järjestelmät antanevat asukkaalle enemmän mahdollisuuksia säätää itse asuntonsa lämpötilaa.

Järjestelmät keräävät kiinteistöjen olosuhteista paljon dataa, jota voidaan hyödyntää kiinteistön ylläpito- ja korjaustoiminnassa.

– Tieto auttaa meitä tuntemaan kiinteistöjä entistä paremmin. Jos esimerkiksi havaitsemme jonkin talon yläkerroksessa toistuvasti ongelmia lämmityksessä, lähdemme yksilöllisesti korjaamaan vikaa ja voimme valita työhön kyvykkäimmän kumppanin.

Välittömien korjausten ohella Kojamo arvioi suunnitelmallisesti ja ennakoivasti kiinteistöjensä pidemmän aikavälin korjaustarpeita.

Korjaustarve määritetään säännöllisin 
kuntotarkastuksin, joista vastaa Kojamon oma henkilöstö. Pitkän aikavälin korjaussuunnitelmaa päivitetään kohteista saatujen havaintojen pohjalta.

– Myös asukkaat hyötyvät, sillä korjaukset pyritään tekemään järkevinä kokonaisuuksina, laadukkaasti ja parantaen kiinteistön toimivuutta sekä usein myös laatutasoa.

Sulje artikkeli

Lähetä juttu itsellesi sähköpostiin, niin se pysyy muistissa ja voit palata siihen paremmalla ajalla.

Osoitettasi käytetään ainoastaan sähköpostiviestin lähettämiseen. Lue lisää tietoa henkilötietojesi käytöstä Kojamo-konsernissa täältä.