Talotarinoita

Koko talon remontti Tampereella – kodit kerralla kuntoon

Yli kuusikymppinen Lumo-talo keskellä Tamperetta remontoitiin talon henkeä noudatellen. Nyt rakennus elää uutta nuoruuttaan ja asumismukavuus kodeissa parani kohisten.

235x174

Tämän ytimempään Tamperetta ei juuri pääse. Vuonna 1958 valmistunut Hallituskatu 7:n talo sijaitsee kauppahallia vastapäätä, kivenheiton päässä sekä Laukontorilta että Keskustorilta. Talo on peruskorjattu sen vanhaa tyyliä sopivasti kunnioittaen. Iso, kaiken kattava remontti tehtiin vuonna 2012.

– Talo oli elinkaarensa siinä vaiheessa, että siinä alkoi olla teknisiä vikoja, niin käy jokaiselle rakennukselle jossain vaiheessa. Lähes 60-vuotias talo on aina jo ikänsäkin puolesta peruskorjauksen tarpeessa, sanoo tekninen isännöitsijä Sami Uusi-Niemi.

Rakennuksen julkisivu jäi entiselleen

Remontissa koskematta jäivät oikeastaan vain talon runko ja julkisivu.

– Julkisivu oli sen verran hyvässä kunnossa, että se vaati vain pientä ikkunaseinien ehos­tusta ja paikkarappausta, Uusi-Niemi kertoo.

Nyt kadulle päin näkyy viisikymmenlukua henkivä rapattu julkisivu. Sitä elävöittävät lasitiilestä tehdyt rappukäytävien ikkunat, jotka nousevat kapeina nauhoina lähes katutasosta aina yläkerroksiin saakka. Valonauhat ovat osa kaupungin ilmettä, sillä ne valaistaan Tampereen Valoviikoilla.

Julkisivussa on käytetty niin sanottua terastirappausta 1950-luvun tyyliin, eli rappauksen pintaa on elävöitetty pienen pienillä kivillä.

Remontin laajuus tulee hyvin esiin, kun kuuntelee Uusi-Niemen listausta siitä, mitä kaikkea sen aikana tehtiin.

– Kaikki pinnat talon sisällä on uusittu, ikkunat ja ovet vaihdettu, hissit ovat uudet. Myös vesi- ja viemäriputket, sähköt ja ilmanvaihto on kaikki täysin uusittu. Remontin myötä kaikkiin asuntoihin saatiin parvekkeet. Lisäksi talon pihalle tehtiin pieni leikkipaikka lapsille.

Remontissa kiinnitettiin läpi koko peruskorjauksen huomiota myös kiinteistön energiankulutukseen. Käytössä ovat nyt muun muassa huoneistokohtainen ilmanvaihto ja lämmön talteenotto. Rappukäytäviin ja osaan yleisiä tiloja asennettiin liiketunnistimilla varustetut valaisimet, osa niistä on led-valaisimia.

Näin mittava remontti vaatii asukkailta muuttoa pois remontin alta, jotta urakka saadaan vietyä ripeästi läpi. Hallituskatu 7:ssä se tehtiin reilussa vuodessa.

Remontin jälkeen vanhoilla asukkailla on etuoikeus muuttaa takaisin remontoituun kotitaloonsa, ja moni palasikin.

– Kodeissa asuu nyt monenlaisia ja -ikäisiä ihmisiä, jotka arvostavat keskusta-asumista ja palvelujen läheisyyttä.

Uuden asuinkerroksen rakennus – kahdeksan uutta asuntoa

Remontin yhteydessä talon katolle rakennettiin yksi uusi asuinkerros.

– Uudessa kerroksessa on kahdeksan asuntoa: yksiöitä, kaksioita ja pari noin 80 neliöistä kolmiota, Uusi-Niemi kertoo.

Lisäkerroksen asunnoista aukeavat upeat näkymät Tampereen kattojen ylle, ja osasta näkyy myös Laukontorille ja Ratinan suvantoon. Isoimmissa asunnoissa on parvekkeen lisäksi myös kattoterassi.

Hallituskatu 7:n peruskorjauksen yhteydessä talon katolle saatiin yksi uusi asuinkerros. Sen kahdeksasta kodista aukeavat upeat näkymät Tampereen kattojen ylle, osasta myös Laukontorille ja Ratinan suvantoon.

Lumo-talon pohjakerroksessa ovat saunatilat sekä pyykkitupa, jossa on isot pesukoneet ja kuivausrummut. Samassa kerroksessa on myös hyvin varustettu kuntosali painonnostopenkkeineen, soutulaitteineen ja kahvakuulineen.

– Talojen Lumo-tiimit saavat rahaa yhteisiin hankintoihin talon asuinpinta-alan perusteella. Hallituskadulla se on käytetty muun muassa kuntosalin laitteisiin sekä erilaisiin yhteisiin tapahtumiin, Sami Uusi-Niemi kertoo.

Hallituskadun talo on kauppojen, ravintoloiden ja kulttuurin äärellä. Asukkaat ovatkin olleet tyytyväisiä valintaansa sekä peruskorjattujen kotien asumisen tasoon.

Talo

Hallituskatu 7 Tampereen keskustassa.

Valmistunut

Vuonna 1958, peruskorjattu 2012.

Erityistä

Peruskorjauksessa uusittiin lähes kaikki, paitsi talon runko ja ulkoseinä. Katolle rakennettiin myös uusi asuinkerros.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu