Lumo-palvelut

Juoksutekniikka kuntoon Lumo Pihakoutsin vinkeillä!

Hyvällä juoksutekniikalla vältät rasitusvammat ja nautit juoksusta enemmän. Lumo Pihakoutsin juoksukoulu auttaa hiomaan juoksutyylisi kuntoon.

235x174

Lumo Pihakoutsi Hedvig Lundstenin mukaan samat tekniikkavirheet toistuvat usein sekä aloittelijoilla että pitkään harjoitelleilla kuntojuoksijoilla. Hän listasi kolme tärkeää asiaa, joihin jokaisen juoksua harrastavan tulisi kiinnittää huomiota.

  1. Lantio ylös ja eteen. Hankkiudu eroon istuvasta juoksuasennosta ja laita pakarat töihin. Lantion on hyvä olla auki ja edessä ja selän neutraalissa asennossa suorassa. Kuvittele, että lantiosi siirtyy juostessa ylös ja eteenpäin.
  2. Hartiat rentoina. Muista pitää hartiat rentoina, mutta niin, että ne kääntyvät aavistuksen taakse. Tee käsillä reippaasti töitä etu-takasuunnassa. Kuvittele, että joku kannattelee sinua päälakeen kiinnitetystä narusta. Kun juostessa on hyvä ryhti, happikin kulkee paremmin.
  3. Hyvä maakontakti. Kun juoksijan jalka ottaa maakontaktin, kehon painopisteen tulee olla jalan päällä, ei jalan takana. Näin askeleesta saadaan rullaava ja eteneminen on tehokasta.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu