Asumisen trendit ja kehitys

Digitaalisuus palvelemaan asumista

Tulevaisuuden Lumo-kodissa vaikutat omaan asumismukavuuteesi aiempaa helpommin. Digitekniikan kehittyessä pystyt ehkä jo pian tilaamaan asuntoosi vaikkapa lisälämpöä tai ekstrailmastointia helposti verkosta. Vain nurkan takana odottaa aika, jolloin jääkaappisi täyttyy kuin itsestään työpäiväsi aikana.

235x174

Digitalisaatio on tuonut digitaaliset palvelut myös asumiseen. Jo nyt Lumo-taloissa on käytössä erilaisia digiratkaisuja, ja parasta aikaa rakennetaan palvelualustaa, josta asukas saa tulevaisuudessa valita haluamansa palvelut.

Tavoitteena on sujuva arki ja viihtyisät asuinolot.

– Meidän tehtävämme on pitää huolta, että asiakkaiden ulottuvilla on helppoja, asumisen viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä parantavia palveluja. Jokainen asukas voi poimia niistä itselleen sopivimmat, Kojamon kehitysjohtaja Teemu Suila kuvailee.

Hän uskoo, että asukkaiden muuttuviin tarpeisiin vastataan parhaiten yritysten välisellä yhteistyöllä. Tästä syystä Kojamo on kutsunut muita yrityksiä mukaan kehittämään asumisen palveluita ja Lumo-palvelualustaa.

– Tärkeintä on, että palvelu toimii ja tuottaa iloa ja hyötyä käyttäjälleen, Suila painottaa.

Automatiikalla mukavat asuinolot

Tekniikan nopea kehitys on mahdollistanut uusien palvelujen syntymisen. Pilvipalveluiden avulla voi käyttää eri asumisen sovelluksia millä tahansa päätelaitteella. Esineiden internet (IoT) yhdistää taloteknisiä laitteita langattomasti toisiinsa. Lumo-talojen yhteiskäyttöautot varataan verkossa ja niiden lukot avautuvat ja sulkeutuvat puhelimen tekstiviestillä tai selaimella. Myös suuria tietomääriä analysoiva ja automatiikkaa ohjaava tekoäly tekee vauhdilla tuloaan.

Hyvä esimerkki uusista digitaalisista palveluista on kymmenessä Lumo-talossa käyttöön otettu Leanheat-järjestelmä. Sillä ohjataan talon lämmitysjärjestelmän säätelyä niin, että saavutetaan mahdollisimman tasaiset ja kaikin puolin optimaaliset asumisolosuhteet.

Asuntoihin on asennettu lämpötilaa mittaavat sensorit, joiden keräämän tiedon avulla järjestelmän tekoäly oppii säätämään lämmitystä oikein. Älykäs järjestelmä ottaa huomioon myös sääennusteiden kaltaisia tietoja.

– Tekniikan edelleen kehittyessä voimme tulevaisuudessa tarjota asukkaille entistä räätälöidympiä ratkaisuja. Asukas voisi esimerkiksi tilata kotiinsa lisämaksusta enemmän lämpöä, jos hän haluaa nostaa huonelämpötilaa vaikkapa kolme astetta.

Uutta tekniikkaa myös vanhoihin taloihin

Yhä useampia kodin toimintoja säädellään tulevaisuudessa digitaalisesti.

Myös uudet asunnot ja kiinteistöt on suunniteltava niin, että ne mukautuvat tuleviin tarpeisiin. Tässä on tärkeää pysyä ajan hermolla, kartoittaa asukkaiden mielipiteitä ja osallistaa heidät uusien asioiden kokeiluun.

– Asukkaille hyödyllisiä palveluja syntyy kiihtyvällä tahdilla. Talot on rakennettava niin, että uusia asioita voidaan ottaa joustavasti käyttöön rakennuksen koko elinkaaren aikana, Suila painottaa.

Hän muistuttaa, että vähän vanhemmissakin kiinteistöissä asuvien on päästävä hyödyntämään uusia palveluja. Asuntojen lämpötilaa ja ilmanvaihtoa säätelevä älytekniikka on yksi esimerkki siitä, millaisia palveluja voidaan tuoda vanhoihinkin kiinteistöihin talotekniikkaa päivittämällä.

– Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi langattomilla järjestelmillä.

Suila sanoo, että Lumo-brändin palvelualustalle voidaan kehittää myös fyysisiä palveluja. Yhdessä Lassila & Tikanojan kanssa tuotettu Lumo-talkkaripalvelu on hyvä esimerkki tästä.

Pääkaupunkiseudun Lumo-kotien asukkaat saavat tarvitsemansa huoltomiehen palvelut aina samalta tutulta talonmieheltä, pihojen siivouksista tukkeutuneiden viemäreiden avaukseen.

Ruokatoimitus suoraan jääkaappiin

Nopeasti suosiotaan kasvattavan verkkokaupan ympärille kehitetään Suilan arvion mukaan tulevina vuosina lisää asukkaiden arkea helpottavia ratkaisuja. Esimerkiksi Helsingin Hernesaaressa Lumo-kotien asukkailla on jo nyt mahdollisuus noutaa tilaamansa paketit kerrostalon tilassa olevasta SmartPost-automaatista.

– Jatkossa porraskäytävässä voi olla esimerkiksi kylmätilat verkosta tehtyjä ruokaostoja varten, Suila visioi.

Eikä mahdoton ole sekään ajatus, että muutaman vuoden päästä verkosta tilatut ruokaostokset odottavat jääkaapissa, kun asukas tulee illalla töistä kotiin. Yhdysvalloissa Walmart-kauppaketju kokeilee jo palvelua, jossa ruokakaupan lähetti pääsee asuntoon kertakäyttöisellä ovikoodilla. Tästä tulee viesti asukkaan puhelimeen, jolla tämä voi myös seurata lähetin käyntiä reaaliajassa valvontakameran kautta.

– Vastaavalla tavalla vaikkapa huonekaluliike voisi tuoda tulevaisuudessa sohvan suoraan olohuoneeseen, vaikka kukaan ei olisi avaamassa ovia. Asukkaan ajankäyttö tehostuu, kun toimitusta ei tarvitse varta vasten odottaa.

Helppokäyttöisiä kokonaisuuksia

Yksittäisten palveluiden ohella pitää Suilan mukaan puhua myös kokonaisuuksista. On tärkeää, että palvelut tukevat toisiaan ja muodostavat käyttäjälle helppokäyttöisen kokonaisuuden.

Tämä on myös Lumo-palvelualustan keskeinen tavoite.

– Esimerkiksi talotekniikassa käytetään jo nyt paljon automatiikkaa, joka toimii erinomaisesti omassa käyttötarkoituksessaan. Ongelmana kuitenkin on, etteivät järjestelmät ole toisiinsa yhteydessä eivätkä pysty keskustelemaan keskenään.

Suila ottaa esimerkiksi taloyhtiön saunan. Joissakin Lumo-taloissa asukas voi varata saunavuoron jo digitaalisessa kalenterissa. Vieläkin kätevämpää olisi, jos varauksesta lähtisi tieto automaattiseen kulunvalvontaan, joka avaisi varaajalle saunatilojen älylukon vuoron alkaessa. Samaan järjestelmään kytketty kiuaskin olisi lämmin juuri oikeaan aikaan.

– Tällainen toimiva ja käyttäjäystävällinen kokonaisuus saadaan aikaan, kun eri järjestelmien teknisiä rajapintoja avataan muiden käytettäväksi.

Lumo-palvelualustalle kehitettävistä uusista asioista hyötyvät ennen muuta Lumo-talojen asukkaat, mutta Kojamolla on laajempiakin tavoitteita.

– Haluamme olla Suomessa edelläkävijä entistä paremman kaupunkiasumisen luomisessa. Tässä teemme tiivistä yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa. Kaikki hyötyvät, jos palvelualustallemme kehitetyt palvelut leviävät myös laajempaan käyttöön.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu