Palveluksessasi

Asumisneuvoja on Lumo-asukkaan tuki ja turva

Kotona pitää olla hyvä ja turvallinen olo, sanoo Lumo-kotien asukkaiden asumisneuvoja Riikka Pasanen. Jos tämä ei toteudu ja asumisen kanssa on haasteita – vaikka vuokranmaksussa tai naapuruussuhteissa – asumisneuvojat tarjoavat apuaan solmujen aukomisessa ja tilanteen selvittämisessä.

235x174

Pelastava enkeli – sellaiseksi voisi luonnehtia sympaattista Riikka Pasasta, joka työskentelee asumisneuvojana Lumo-kotien asukkaiden parissa. Pasasen ja koko nelihenkisen asumisneuvojatiimin missio on parantaa asumisviihtyvyyttä, ennaltaehkäistä häätöjä ja ratkaista kaikenlaisia asukkaiden asumiseen liittyviä ongelmia.

Kuvauspäivänä Riikka Pasasen työpaikalla vieraili Lumo-kotien isännöitsijä Miika Mäkelän Wäinö-koira, joka halusi myös päästä kuviin.

– Jos esimerkiksi vuokranmaksun kanssa on haasteita, käännämme jokaisen kiven, jonka voimme. Selvittelemme yhdessä asukkaan kanssa, mistä tilanne johtuu ja millaiseen maksusuunnitelmaan asukas pystyisi sitoutumaan. Käymme – tietysti asukkaan luvalla – läpi hänen elämäntilannettaan, ja selvitämme esimerkiksi mahdollisuuksia hakea Kelan etuuksia tai apua sosiaalipalveluista.

Tartut työssäsi vaikeisiin asioihin – saatko kiukkuisen tai kyräilevän vastaanoton?

– Ei sinne päinkään. Kyllä ihmiset suhtautuvat positiivisesti siihen, että heidän asioihinsa paneudutaan ja niitä yritetään tosissaan ratkoa, että heitä kuunnellaan. Moni on jo kaikki omat keinonsa käyttänyt ja on vain tyytyväinen, jos pystyn tarjoamaan vielä joitain ratkaisumahdollisuutta tilanteeseen, Pasanen sanoo.

– Ilo on suuri, kun asiat saadaan yhdessä nytkähtämään oikeaan suuntaan. Se on tämän työn suola, josta itsekin nautin eniten: kun tiedän olleeni avuksi ja hyödyksi.

Yhteiskunnan palvelut avuksi

Riikka Pasanen on koulutukseltaan sosiaalialan ammattilainen. Hän kouluttautui ensin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja opiskeli sen jälkeen ammattikorkeakoulussa sosionomin tutkinnon.

Yhteiskunnan pyörien pyörimisestä on tässä työssä tiedettävä paljon. Sitä tarvitaan muun muassa palveluohjauksessa, joka on iso osa Pasasen työtä.

Hän ottaa esimerkiksi tilanteen, jossa itsekseen asuvan vanhuksen terveys ei enää anna periksi yksin asumiselle. Silloin Pasanen kollegoineen ottaa tarvittaessa yhteyttä sosiaalitoimeen ja alkaa selvitellä, minkälaisten palvelujen äärelle asukkaan voisi ohjata. Myös omaiset otetaan mukaan keskusteluihin, jos se sopii asukkaalle.

– Jos yhteistyökumppaneita pitää nimetä, niin lista on pitkä. Lumo-asukkaiden asiakaspalvelu, isännöitsijät, Kela, sosiaalipalvelut ja asukkaiden omaiset tulevat nyt ensimmäisinä mieleen, Pasanen pohtii.

Yhdeksi keskeiseksi kumppaniksi hän mainitsee myös Naapuruussovittelun keskuksen.

– Sieltä on saatu hyvää tukea moneen haastavaan tilanteeseen. Yleensä vaikeat asiat alkavat kuitenkin selvitä, kun päästään saman pöydän ääreen puhumaan ja pohtimaan tilannetta. Käydään asioita läpi pala palalta. Siitä tulee ihan paras fiilis kun asiat selviävät ja solmut aukeavat.

Tukea tiimiltä

Riikka Pasanen korostaa, että hän ei ole työssään yksin, vaan koko nelihenkinen asumisneuvojien tiimi työskentelee tiiviisti yhdessä.

– Me pallottelemme asioita keskenämme ja pohdimme yhdessä erilaisia vaihtoehtoja. On tosi tärkeää, ettei ole tässä yksin vaan tiimi on koko ajan tukena. Tekemällä ja toisten kokemuksia kuuntelemalla oppii.

Vaikka Pasasen palkan maksaa vuokranantaja, hän muistuttaa olevansa aina asiakkaansa edustaja ja tämän puolella.

– Kaikki voittavat, kun asukkaat voivat hyvin, Pasanen tiivistää.

27.3.2019 (Muokattu 30.8.2021)

Teksti Paula Ristimäki

Kuvat Aleksi Poutanen

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu